hamburger

Energiansäästöä kodin sydämessä

13.12.2022

Uuni, liesi, mikro, leivänpaahdin, kahvinkeitin, vedenkeitin, jääkaappi, pakastin, asianpesukone. Keittiö kätkee sisäänsä hurjan määrän erilaisia sähkölaitteita. Siksi se on myös erittäin oiva paikka säästää energiaa.

Eräs eniten energiaa kuluttavista kodinkoneista on uuni, joten uuniruokien valmistuksessa kannattaa olla tarkkana, ettei energia mene hukkaan. Jos siis teet uuniruokaa, käytä hyväksi myös uunin esi- ja jälkilämmöt. Kokeile esimerkiksi kypsentää uunijuureksia samalla kun uuni lämpenee ja sammuta uuni jo siinä vaiheessa kun makaronilaatikko on viittävaille valmis ja anna laatikon kypsyä loppuun jälkilämmöllä.

Oman uunin ohjelmista kannattaa tarkistaa kiertoilmaohjelma. Kiertoilmaa hyödyntämällä lämpö kiertää uunissa tehokkaammin ja voit paistaa ruoan tavallista alhaisemmassa lämpötilassa ja mikä parasta, uunissa paistuu kerralla useampi pellillinen esimerkiksi pipareita ja muita jouluherkkuja.

Toinen keittiön potentiaalinen sähkösyöppö on pakastin. Pakastimen säännöllinen sulattaminen voi pienentää laitteen sähkönkulutusta jopa kolmanneksella. Pakastin kannattaa sulattaa viimeistään silloin, kun huurretta on pakastimen koko sisäpinnalla. Paras ajankohta pakastimen sulattamiseen on silloin, kun ulkona on talven pakkaset ja pakastimessa olevat elintarvikkeet säilyvät paremmin sulatuksen ajan. Muista myös tarkkailla pakastimen sulamisvesiä, jotta lattia ei lainehdi vedestä.

Keittiössä on myös hyvä huomioida yleiset sähkön kulutuspiikit ja ajoittaa uuniruokien valmistaminen tai astianpesukoneen käynnistäminen piikkien ulkopuolelle. Yleisesti ottaen sähkön kulutuspiikit ovat arkisin aamulla klo 8–10 ja iltaisin klo 16–17 ja uudelleen klo 19–20. Ajoittamalla esimerkiksi laatikkoruokien valmistus viikonloppuun, voit osaltasi olla turvaamassa sähkön riittävyyttä.