hamburger

Kierrätystä tehostamalla säästät rahaa ja luonnonvaroja

11.05.2023

Raahaatko sinäkin kymmenen kilon jätekuorman ulos ovesta joka viikko? Näin paljon yhdyskuntajätettä Suomessa kertyy vuosittain asukasta kohden. Se on enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Tuoreimpien tilastojen mukaan vuonna 2021 yhdyskuntajätteen kierrätysaste oli vain 37 prosenttia (Tilastokeskus, 2022), mikä kertoo, että suurin osa jätteestä päätyy poltettavaksi sen sijaan, että ne uudelleen hyödynnettäisiin materiaaleina.

Jätteiden lajittelulla ja kierrätyksellä on suuri merkitys luonnonvarojen säästämisen kannalta. Jätteet eivät ole pelkkää kulutuksen lopputuotetta, vaan myös arvokasta raaka-ainetta, jotka voidaan hyödyntää materiaalina uudelleen. Tiesitkö, että esimerkiksi vuonna 2020 sekajätteisiin laitetuista biojätteistä olisi saatu polttonaineet vuodeksi 80 000 kaasuautolle (SYKE, 2022)? Yli puolet yhdyskuntajätteestä tuotetaan kotitalouksissa, minkä vuoksi pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys kierrätyksen tehostamisessa.

Kierrättäminen säästää paitsi luonnonvaroja, mutta on myös taloudellisesti kannattavaa. Lajittelemalla jätteet oikein ja litistämällä ne pieneen tilaan säästää sekä tilaa roskiksessa että rahaa taloyhtiöltä, kun jäteastioiden tyhjennysväliä voi harventaa. Kun viet seuraavan kerran roskia, kokeile, kuinka monta kartonkipakkausta saat taiteltua esimerkiksi yhden maitotölkin sisälle. Jätteet oikein lajittelemalla varmistat, että materiaalit hyödynnetään uusien tuotteiden valmistuksessa.

Kierrätysastetta voidaan nostaa lajittelua tehostamalla. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, mitä heittää sekajätteeseen. HSY:n vuonna 2021 tekemän selvityksen mukaan suurin osa sekajätteestä oli sellaista jätettä, jonka olisi voinut lajitella kierrätykseen. Esimerkiksi biojätteen osuus kaikesta sekajätteestä oli lähes 40 prosenttia. Biojätteen lajittelu on varsin helppo, mutta iso ekoteko, jolla jokainen voi edistää kestävää kehitystä omassa arjessaan.

Kierrätysasteeseen vaikuttaa myös se, kuinka paljon yleisesti kulutamme. Välillä on hyvä pohtia omia kulutustottumuksiaan ja mahdollisia keinoja kulutuksen vähentämiseksi. Esimerkiksi ruokahävikin vähentäminen, vaatteiden ja tavaroiden kierrättäminen sekä kestävien ja kierrätettävien tuotteiden valitseminen ovat hyviä keinoja vähentää jätteen määrää. Voisitko kertakäyttöisen tuotteen sijasta valita kestävämmän vaihtoehdon, joka on valmistettu ekologisesta materiaalista? Tai voisitko myydä, lainata tai lahjoittaa pois itsellesi tarpeettoman tavaran sen sijaan, että heittäisit sen roskikseen?

Kolme vinkkiä kierrätykseen:

  1. Litistä ja lytistä! Tyhjät pakkaukset kannattaa aina litistää, sillä mitä tiiviimmin ne jäteastiassa ovat, sitä enemmän pakkauksia astiaan mahtuu. Tämä pieni vaivannäkö vähentää muun muassa kuljetuspäästöjä ja on siten arkinen ekoteko.
  2. Tee biojätteen lajittelu helpoksi! Biojätteen voi pakata mihin tahansa maatuvaan materiaaliin, kuten biohajoavaan muovipussiin, kartonkiin tai paperipussiin. Jos roskat menevät suoraan kompostiin, niitä ei tarvitse pakata erikseen.
  3. Korvaa kertakäyttöinen kestävällä! Hedelmät ja vihannekset voi laittaa kauppareissuilla kestopusseihin pienen muovipussin sijaan, ja muovikelmun voi vaihtaa ruoan säilytyksessä kestoastioihin.

Lähteet:

stat.fi
hsy.fi
kivo.fi
ymparisto.fi